Masennuslääkkeiden alasajo on muuten saatanallista touhua ja uskaltaisin rinnastaa sen narkkarin / alkoholistin kuivillepääsyyn huumausaineista. Suorastaan raivostuttaa, kuinka herkästi näitä aivokemiaa manipuloivia nappuloita ihmisille määrätään. Itse olen popsinut masennuslääkkeitä viime vuosikymmenen ajan vain jokusia kuukauden pituisia taukoja lukuunottamatta. Tänä aikana eri lääkärit ovat varsin vähän kyselleet miksi minua masentaa ja mikä minua masentaa, osa uusista lääkemääräyksistä on annettu minulle pelkästään puhelinsoiton perusteella. Mielenongelmani eivät ole tietenkään masislääkkeiden avulla mihinkään hävinneet, niitä on vaan oppinut pillereiden turruttamana paremmin sietämään. Samaan aikaan lääkkeiden lisäämä hällä väliä asenne on johtanut painon nousuun, maksuhäiriöihin ja kaikenkattavaan passiivisuuteen. Kiinnostaisi tietää kuinka moni esimerkiksi erakoutuneista pitkäaikaistyöttömistä ja syrjäytyneistä nuorista vetää naamariinsa näitä zombie-pillereitä. Ei näytä valoisalta nuorten aikuisten tulevaisuus, kun koko ajan psyykelääkkeiden käyttö lisääntyy ( ts. zombiet ).
Ei tietenkään saisi puhua näin negatiiviseen sävyyn psyykelääkkeistä, onhan ne varmasti estäneet monta itsaria. Mutta minkäarvoista elämää lienee sitten se pillereiden turruttama zombiena istuminen. Suomessa ja koko maailmassa käytännöksi otettu pillereiden tuputtaminen ongelmiin on niin perseestä. Masentuneelle - tai mistä tahansa pääkoppavaivasta - kärsivälle pitäisi mieluummin tai edes lääkehoidon ohessa tarjota terapiaa. Eihän syöpäpotilaallekaan anneta vaan sytostaatteja kotiin mukaan popsittaaksi ja sanota, että onnea matkaan.
Vielä ihanampaa olisi kun koko yhteiskunta lipuisi terveempään suuntaan, ettei näitä mielenterveysongelmia olisi niin perkeleesti. Lähdettäsiin vaikka siitä, että kuka tahansa tasapainoton persoona ei voisi hankkia lapsia vaan lastentekoon vaadittaisiin vaikkapa ajokortti, niinkuin autolla ajoon. Autolla ajamiseen vaaditaan sentään ajokorttia, vaikka uskallan väittää, että liikenteessä syntyy vähemmän uhreja kuin perheessä traumatisoitujen itsarit yhteensä.
No mutta, takaisin tähän henkilökohtaiseen matkaani kohti lääkkeettömyyttä. Viimeiset 2 kuukautta on ollut melkoista helvettiä, koska ensin jouduin ajamaan alas Efexor Depot-masennuslääkkeet toisen masennuslääkkeen avulla (Cipralex), koska muutoin vieroitus ei olisi onnistunut. Olin parhaimmillani yrittänyt 2-3kk ajan pudottaa Efexor annostani, lopulta söin vain pikku murusia ja silti mukanani seurasivat helvetilliset viekkarit. Päässä nyki, päähän koski, nukutti päivällä, valvotti yöllä, vitutti, ahdisti, itketti, raivostutti, ellotti....Cipralexin avulla olen koittanut koko joulukuun ajan ajaa lääkitystä alas - kyseessä lievempiä viekkareita aiheuttava lääke - ainakin omalla kohdallani  . Helpompaa on toki ollut kuin Efexorin kanssa, mutta vähitellen alkavat nämä vieroitusoireet itsessään käymään psyykkeelle. Tuntuu siltä, että olen elänyt pari viime kuukautta ihme nykivässä huurutilassa, pinna äärimmilleen kiristettynä. En sinänsä usko, että kukaan "normaali" ihminen kestäisi näitä oireita sen paremmin kuin itsekään.
On helvetillistä, kun tajuaa itse, että raivostuu ihan ihme asioista, koska päässä on niin äärimmäinen viritys meneillään ja nykii ja maisema huojuu. Vatsa on sekaisin ja päähän särkee. Tulee ärähdettyä lähimmäisilleen mitättömistä asioista. Eihän tätä mielentilaa voikaan ymmärtää ennekuin sen itse kokee, vain sellainen ymmärtää millainen fyysinen ja psyykkinen helvetti tämä on. Ja kaiken sekavuuden keskellä pitäisi yrittää toimia suht normaalisti arkipäivässä. Itseasiassa tällainen vieroitushelvetti vaatisi paremminkin petipaikan jostain pehmustetusta huoneesta, jossa saisi rauhassa levätä pahimmat viekkarit pois.
Joku varmaan miettii, olikohan minun sittenkään järkeä jättää näitä masislääkkeitä. Mieluummin koen nämä järkyttävät viekkarit, tahdon selvitä voittajana tästä helvetillisestä riippuvuudesta. Toivon, että pysyn erossa mielialalääkkeistä, koska omalla kohdallani ne muuttavat persoonaa - sanovat lääketehtaan tätit ja setät mitä tahansa. En tahdo olla enää mieleltäni puutunut ja passiivinen aloitekyvytön vötkylä, joka kerää tahtomattaan elopainoa joka kuukausi aina vaan lisää. Ja tahtoisin pitkästä aikaa tuntea vastuuta rahankäytön suhteen, tämä ominaisuus on täysin puuttunut viime vuosikymmenellä - sattumalta juuri samaan aikaan kun olen itseäni lääkinnyt.
Eli parempaa, selkeämpää ja lääkevapaata uutta vuosikymmetä toivoen ja rukoillen...