tiistai, 5. tammikuu 2010

Joskus ystävyys rasittaa

Uutena vuotena luokseni kokoontui sekä minun että puolisoni ystäviä ja olihan se toki mukavaa, mutta jotkut asiat jäivät painamaan mieltäni.  Noista uuden vuoden kemuista on jo monta päivää ja edelleenkin minulla on siivous meneillään niiden jäljiltä. En ole kyllä mikään maailman nopein siivoaja, mutta aikamoisen sekamelskan tämä ihmisröykkiö jälkeensä jätti. En muista kertaakaan lähteneeni mistään kemuista samanlaista sekamelskaa taakseni jättäneenä.

Tottakai ihmiset humalassa hiukan sotkevat, mutta kun nämä molempien osapuolten ystävät jatkoivat tätä sotkemista vielä "krapulapäivänäkin". Tuntuu, että porukka koki sen oikeutetuksi,että  oli jo valmiiksi sotkuista, niin mitäpä sitä tsemppaamaan. Eli karkkipaperit, lautaset, muki, märät pyyhkeet ja korvapuikot ynnä muut jätettiin siihen missä satuttiin olemaan. Käytetyt korvapuikot ellotti noista kaikista eniten.. Toki osaa oli yritetty viedä roskiin heittämällä ne sinnepäin ja lopulta olivat siinä roskiksen edessä lattialla. Kyseessä on nyt siis normaalisti ihan sivistyneesti käyttäytyviä yli 30-vuotiaita ihmisiä.

Eilen onnistuin polkaisemaan lasinsiruun, kun joku kännipää oli hajottanut lasin ja ei ollut itse vaivautunut sitä kunnolla siivoamaan. Isäntä oli ilmeisesti huppelissa sitä hieman imurilla ottanut, mutta hänelläkin asia pääsi kemujen jälkeen unohtumaan. Moni mainitsi särkynestä lasista seuraavana päivänä lasin särkijän kuullen, mutta itse tekijä ei vaivautunut tarkistamaan tarvitsisiko ottaa lisää imurilla.

Lisäksi nämä aikuiset ihmiset, jotka osa koostuivat toisiaan ennestään tuntemattomista, jaksoivat osa naljailla toisilleen melko sivistymättömästi. Ne naljailut eivät olleet läppiä, vaan ihan selkeää vittuilua. Ja suurimmaksi osaksi tämä vittuilu tapahtui selvinpäin "krapulapäivänä". Erityisesti muutama oma ystäväni otti päähän, kun ihme asioista avautuivat puolisoni ystävälle, joka ei ollut heille entuudestaan tuttu. Yksi tapa jolla tätä mieheni ystävää herjattiin, oli puhumalla hänestä vittumaiseen sävyyn kovalla äänellä toisessa huoneessa niin, että kohde varmasti kuuli. Mielestäni uusien tuttavuuksien kohdalla voisi hieman hillitä itseään, koska asiat, joista ystäväni kitisivät oli ihan naurettavia - tyyliin istuit minun paikalleni nyt sohvalla. Eli osa omista ystävistäni kuvittelivat omaavansa täällä talossani jotain erityispaikkoja. Mietin, että olisiko nämä avautuvat ystäväni uskaltaneet käyttäytyä puolisoni ystävää kohtaan yhtä vittumaisesti, jos olisivat joutuneet kahden tämän seuraan. Toki tämä tyyppi oli kännissä melunnut ja sekoillut, mutta niin teki moni muukin. Ja krapulapäivä on aika julma päivä vittuilulle, kun yleensä ahdistaa jo muutenkin.

No tästä oppineena en ihan heti kemuja kotiini järjestä...

maanantai, 4. tammikuu 2010

Eroon masennuslääkkeistä...

Masennuslääkkeiden alasajo on muuten saatanallista touhua ja uskaltaisin rinnastaa sen narkkarin / alkoholistin kuivillepääsyyn huumausaineista. Suorastaan raivostuttaa, kuinka herkästi näitä aivokemiaa manipuloivia nappuloita ihmisille määrätään. Itse olen popsinut masennuslääkkeitä viime vuosikymmenen ajan vain jokusia kuukauden pituisia taukoja lukuunottamatta. Tänä aikana eri lääkärit ovat varsin vähän kyselleet miksi minua masentaa ja mikä minua masentaa, osa uusista lääkemääräyksistä on annettu minulle pelkästään puhelinsoiton perusteella. Mielenongelmani eivät ole tietenkään masislääkkeiden avulla mihinkään hävinneet, niitä on vaan oppinut pillereiden turruttamana paremmin sietämään. Samaan aikaan lääkkeiden lisäämä hällä väliä asenne on johtanut painon nousuun, maksuhäiriöihin ja kaikenkattavaan passiivisuuteen. Kiinnostaisi tietää kuinka moni esimerkiksi erakoutuneista pitkäaikaistyöttömistä ja syrjäytyneistä nuorista vetää naamariinsa näitä zombie-pillereitä. Ei näytä valoisalta nuorten aikuisten tulevaisuus, kun koko ajan psyykelääkkeiden käyttö lisääntyy ( ts. zombiet ).
Ei tietenkään saisi puhua näin negatiiviseen sävyyn psyykelääkkeistä, onhan ne varmasti estäneet monta itsaria. Mutta minkäarvoista elämää lienee sitten se pillereiden turruttama zombiena istuminen. Suomessa ja koko maailmassa käytännöksi otettu pillereiden tuputtaminen ongelmiin on niin perseestä. Masentuneelle - tai mistä tahansa pääkoppavaivasta - kärsivälle pitäisi mieluummin tai edes lääkehoidon ohessa tarjota terapiaa. Eihän syöpäpotilaallekaan anneta vaan sytostaatteja kotiin mukaan popsittaaksi ja sanota, että onnea matkaan.
Vielä ihanampaa olisi kun koko yhteiskunta lipuisi terveempään suuntaan, ettei näitä mielenterveysongelmia olisi niin perkeleesti. Lähdettäsiin vaikka siitä, että kuka tahansa tasapainoton persoona ei voisi hankkia lapsia vaan lastentekoon vaadittaisiin vaikkapa ajokortti, niinkuin autolla ajoon. Autolla ajamiseen vaaditaan sentään ajokorttia, vaikka uskallan väittää, että liikenteessä syntyy vähemmän uhreja kuin perheessä traumatisoitujen itsarit yhteensä.
No mutta, takaisin tähän henkilökohtaiseen matkaani kohti lääkkeettömyyttä. Viimeiset 2 kuukautta on ollut melkoista helvettiä, koska ensin jouduin ajamaan alas Efexor Depot-masennuslääkkeet toisen masennuslääkkeen avulla (Cipralex), koska muutoin vieroitus ei olisi onnistunut. Olin parhaimmillani yrittänyt 2-3kk ajan pudottaa Efexor annostani, lopulta söin vain pikku murusia ja silti mukanani seurasivat helvetilliset viekkarit. Päässä nyki, päähän koski, nukutti päivällä, valvotti yöllä, vitutti, ahdisti, itketti, raivostutti, ellotti....Cipralexin avulla olen koittanut koko joulukuun ajan ajaa lääkitystä alas - kyseessä lievempiä viekkareita aiheuttava lääke - ainakin omalla kohdallani  . Helpompaa on toki ollut kuin Efexorin kanssa, mutta vähitellen alkavat nämä vieroitusoireet itsessään käymään psyykkeelle. Tuntuu siltä, että olen elänyt pari viime kuukautta ihme nykivässä huurutilassa, pinna äärimmilleen kiristettynä. En sinänsä usko, että kukaan "normaali" ihminen kestäisi näitä oireita sen paremmin kuin itsekään.
On helvetillistä, kun tajuaa itse, että raivostuu ihan ihme asioista, koska päässä on niin äärimmäinen viritys meneillään ja nykii ja maisema huojuu. Vatsa on sekaisin ja päähän särkee. Tulee ärähdettyä lähimmäisilleen mitättömistä asioista. Eihän tätä mielentilaa voikaan ymmärtää ennekuin sen itse kokee, vain sellainen ymmärtää millainen fyysinen ja psyykkinen helvetti tämä on. Ja kaiken sekavuuden keskellä pitäisi yrittää toimia suht normaalisti arkipäivässä. Itseasiassa tällainen vieroitushelvetti vaatisi paremminkin petipaikan jostain pehmustetusta huoneesta, jossa saisi rauhassa levätä pahimmat viekkarit pois.
Joku varmaan miettii, olikohan minun sittenkään järkeä jättää näitä masislääkkeitä. Mieluummin koen nämä järkyttävät viekkarit, tahdon selvitä voittajana tästä helvetillisestä riippuvuudesta. Toivon, että pysyn erossa mielialalääkkeistä, koska omalla kohdallani ne muuttavat persoonaa - sanovat lääketehtaan tätit ja setät mitä tahansa. En tahdo olla enää mieleltäni puutunut ja passiivinen aloitekyvytön vötkylä, joka kerää tahtomattaan elopainoa joka kuukausi aina vaan lisää. Ja tahtoisin pitkästä aikaa tuntea vastuuta rahankäytön suhteen, tämä ominaisuus on täysin puuttunut viime vuosikymmenellä - sattumalta juuri samaan aikaan kun olen itseäni lääkinnyt.
Eli parempaa, selkeämpää ja lääkevapaata uutta vuosikymmetä toivoen ja rukoillen...